keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Chrome sisältää Microsoftin tekemää lähdekoodia!

Sektori.com uutisoi, että Google Chrome sisältää osittain Microsoftin tekemää lähdekoodia. Microsoftin ohjelmistosuunnittelija Scott Hanselman kertoo blogissaan, että Google Chrome hyödyntää Microsoftin avoimena lähdekoodina toukokuussa 2004 julkaisemaa Windows Template Librarya (WTL).

Googlen Chrome käyttää useista lähteistä peräisin olevaa avointa lähdekoodia. Esimerkiksi koneen moottori on tuttu myös Applen Safari-selaimesta.

torstai 11. syyskuuta 2008

Chrome on suositumpi kuin Opera!

Digitodayn uutisen mukaan Google Chrome ylsi ensimmäiselä viikollaan 0,7 prosentin markkinaosuuteen. Luku kuullostaa pieneltä mutta se on jo enemmän kuin kaikkien tunteman Norjalaisen Operan markkinaosuus!

Samalla tämän kanssa tippui Internet Explorerin markkinaosuus, ja viimeiset mittaukset osoittavat että Chromen selainosuus on noussut lähes 0,9 prosenttiin! Hienoa!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Sakemannit yrittävät tunkea kapuloita Chromen rattaisiin

Tietokonelehti kertoo uutisessaan, että Saksalaiset tietoturvaviranomaiset kehottavat ihmisiä pidättäytymään kromiselaimen käytöstä. Syynä tähän on se, että selaimen ydin kerää liikaa tietoa käyttäjästä ja tämän surffaustottumuksista.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Rikkooko Google Chrome kilpailulainsäädäntöä?

Brittiläisen The Independent sanomalehden mukaan Google saattaa joutua ongelmiin mahdollisten kilpailulainsäädännön rikkomusten takia.

Microsoft tutkii, rikkooko Google lakeja tavalla, jolla se yhdistää nettiselaimen, hakukoneen ja toimisto-ohjelmat.

Selkeätä vittuilua kilpailijaa kohtaan. Redmontissa taitaa puntti tutista tällaisten juttujen takia...

Mikä on Google Chrome?

Google Chrome on avoimen lähdekoodin kehitystyönä tehty nettiselain. Sen kehittäjänä toimii Google, ja se on julkaistu BSD lisenssin mukaisesti. Selaimen ensijulkaisu tapahtui syyskuun 2008 alussa, jolloin se julkaistiin 43 eri kielellä, Suomi mukaanluettuna.

Selaimessa on mukana mullistavia uutuuksia. Sovelluksessa on paneuduttu mm. tietoturvaan. Chrome lataa säännöllisin väliajoin kaksi blacklistiä, joista toinen sisältää phishing- ja toinen malware -tietoa. Kun käyttäjä pyrkii näillä listoilla oleville sivuille, esitetään käyttäjälle aihellinen varoitus.

Jokainen Chromen selainikkuna on oma sovelluksensa. Näin saavutetaan selaimelle maksimaalinen tietoturva. Kun yksi selainikkuna menee haitalliselle sivuille tai kaatuu, ei koko nettiselain kaadu. Myös selainlaajennukset toimivat omissa prosesseissaan, ja esimerkiksi kuollut Flash-laajennus voidaan helposti ampua alas.

Google Chromessa on esitelty uusi Javascriptiä ajava virtuaalikone. Tämä V8-nimellä kulkeva sovellus on vähintään kaksi kertaa, parhaimmillaan yli kymmennen kertaa nopeampi kuin esimerkiksi Firefox 3.

Sovellus on vasta beta-vaiheessa. Tätä varten siitä puuttuvat vielä esimerkiksi tuet selainlaajennuksille. Tuki extensioneille on kuitenkin tulossa.

Selain on hauskuuttanut käyttäjiä esittämällä erilaisia virheviestejä. Katsotko mielummin tekstiä "Hups, nyt tapahtui jotain hassua. Käynnistetäänkö selain uudelleen?" vaiko "Ohjelma on suorittanut laittoman toiminnon ja se lopetetaan?"

Itse valitsen hupsiksen, enkä lopettamista.

Chrome saatavilla myös vähemmistökäyttiksille

Ilouutisia myös vähemmistökäyttisten ystäville: Googlen blogissa on kerrottu, että Chrome julkaistaan tulevaisuudessa myös Macille ja Linuxille. Selainversiot ovat tällä hetkellä vasta kehitysvaiheessa, mutta ilouutinen kaikelle kansalle on se, että näiden käyttisten selainversioita ei pelkästään käännetä Windows versiosta, vaan niin Linux kuin Mac saavat alustapitäen omat versiot, joita kehittävät erilliset kehitystiimit. Niin Linux kuin Mac versioiden kehitystyötä voidaan seurata avoimesti.

Samalla julkistettiin tieto, että Chromen koodin ydin on käännetty Arm-prosessorille ja selain tulee tarjolle mobiilimaailmalle todennäköisesti "muutaman kuukauden sisällä".

Kromiselain nörttitv:n testissä

Kromiselain pääsi Network Worldin videotestiin. Videon voit tsekata tästä!

Chrome jopa kymmenen kertaa nopeampi kuin muut nettiselaimet?

Tietokonelehden artikkeli kertoo siitä, kuinka Google Chromea on kellotettu muita selaimia vastaan.

Google chrome ajaa muita selaimia nopeammin Javascript-ohjelmia. Krominen selain on ollut parhaillaan kolmetoista kertaa nopeampi kuin m$:n IE7. IE8:n beta-versioon nähden ero oli nelinkertainen.

Toisessa tehdyssä testissä kromiselain kyykytti Firefoxin kolmosversiota eron ollessa kymmenkertainen - tosin huhujen mukaan Firefoxin 3.1 -versio tulee ottamaan nopeuseron kiinni.

Pitää myös pitää mielessä, että nämä erot tulevat ainoastaan javascript-sovelluksia ajettaessa.

Google Chrome - Imperiumin vastaisku vaiko uusi Titanic?

Tämän aamuista Hesaria lukiessani törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin (tässä nettiversion lyhennelmä) Googlen uudesta Chrome -selaimesta. Google julkisti selaimen beta-version myöhään eilenillalla suomen aikaa.

Mitä hienouksia selain sitten pitää sisällään? Tässä aiheesta tehdyssä esittelysarjakuvassa (hauska idea) on lueteltu joitakin selaimessa mukana tulevia hienouksia. Ensimmäinen tällainen koukku on se, että selain ei ole vain yksi iso prosessi, vaan prosesseja on käytössä monia. Normaalisti kun jokin raskas sivu on kyykyttänyt selaimen, koko selain jumittaa ja kaatuu mutta nyt tältä pitäisi voida välttyä - yhdessä tabissa pyörivä hidas sivu ei vaikuta muihin tabeihin. Myös tabien muistinkäytön pitäisi poiketa muista selaimista - suljettavista tabeista pitäisi oikeasti vapautua kaikki muisti takaisin sovellukselle. Hyvästi 400-megainen Firefox -prosessi?Asensin Chromen työasemalleni heti aamusta. Asennusohjelma hoiti homman näppärästi ja osasi tuoda Firefoxissa käyttämäni bookmarkit. Selain tuntuu paljon nopeammalta verrattuna Firefoxiin (jotkin väittävät että nopeus olisi samaa luokkaa Operan kanssa. Paha sanoa, kun Operaa olen viimeksi käyttänyt ~2004). Ensimmäinen silmiinpistävä muutos muihin selaimiin verrattuna on se, että tabit on siirretty selainikkunan yläosaan ja normaaleista Windows-sovelluksista tuttu “Tiedosto / Muokkaa / jne” -palkki loistaa poissaolollaan. Muuten Firefoxin käyttäjä on kuin kotonaan, mutta näppärät laajennukset poistavat tässä vaiheessa poissaolollaan. Adblock (hauska nähdä salliiko iso G mainosten blokkauksen, niiden näyttöhän on kuitenkin G:n leipälaji…), Mouse Gestures ja monet muut extensionit ovat olleet allekirjoittaneelle enemmän kuin tarpeellisia mutta laajennusten käyttö puuttuu Beta-versiosta. Muuten selaimen käyttö tuntuu tutulta ja turvalliselta.

Uuden selaimen ominaisuuksista näppärimmältä vaikuttaa task manager, joka vastaa toiminnaltaan Windowsin omaa. Siitä näkee suoraan eri välilehtien ja laajennusten käyttämän muistinmäärän, cpu-kuorman ja verkon. Jumiutunut prosessi voidaan tappaa suoraan yhdellä napinpainalluksella. Jos haluaa vielä enemmän tietoja, voi painaa “Tilastoja Nörteille” -ikkunan auki, jolloin päästään tutustumaan tarkemmin selainten muistinkäyttöön. Aivan oikein, selainten. Chrome osaa kertoa, että juuri käynnistetty Firefox kolmella tabilla imaisee 83 megaa muistia. Chrome taas 15 ikkunalla ja kolmen tunnin aukiololla 200 megaa. Auki on Google Mapsia, Facebookia jne, ja nopealta tuntuu. Loistavaa!Chrome on sangen mielenkiintoinen selain, joka tulee varmasti olemaan vielä tiukka haastaja selainmarkkinoilla. Hauska nähdäkin, miten käy Googlen ja Mozillan yhteistyön koskien Firefoxia, jos/kun Chromen kehitys jatkuu. Valtaosa Mozillan rahoituksesta tulee kuitenkin Googlelta.

Tällä hetkellä odottelen innolla että selain hieman kehittyy. Mouse gesturesit on se ensimmäinen asia mitä kaipaa, sen jälkeen nettisurffailu on todella mielyttävää Chromella. Vielä kun Kalorilaskuri toimisi oikein, eikä heittäisi koko ajan pihalle uudella selaimella, olisin ekstaasissa…Keskustelua aiheesta löytyy suomenkielellä esimerkiksi seuraavista paikoista:

http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t546390
http://sektori.com/uutinen/betaasteella-oleva-google-chrome-kiilt%C3%A4%C3%A4/8416/